Lukuisten työmahdollisuuksien talo

  • Software Specialist Asta Grönlund
  • Tietotekniikan diplomi-insinööri, Tampereen teknillinen yliopisto
  • Aloittanut Leanwaressa vuonna 2006
  • Kuvailee Leanwarea kunnianhimoiseksi, arvostavaksi ja osaavaksi
  • Kertoo työyhteisön olevan rento, iloinen ja auttava
  • Arvostaa työnantajassaan yhteistyön toimivuutta, joustavuutta sekä haastavia työtehtäviä
  • Sanoo koulutuksen antavan hyvän alun uralle, mutta vauhti tulee työkokemuksen myötä

Leanware urapolku asta











– Huomasin nopeasti täällä aloitettuani, että talossa ja tekijöissä on todella potentiaalia. Vaikka Leanware oli silloin nykyistä pienempi, pääsin heti mukaan mielenkiintoisiin ja monipuolisiin projekteihin.

Asta aloitti Leanwaressa ensin tekemällä diplomityönsä ja jatkoi valmistuttuaan ohjelmistosuunnittelijana. Nyt hän toimii Software Specialistina ja vastaa suunnittelutyön lisäksi toteutuksista ja määrittelyistä yhdessä asiakkaiden kanssa.

– Työt edellyttää sitoutumisen ja tunnollisuuden ohella ongelmanratkaisukykyä. Projektit ovat hyvin erilaisia ja siksi saamme ratkottavaksi myös hyvin erilaisia haasteita. Tosin minua ainakin motivoivat työt, joissa ei pääse liian helpolla. Mielenkiinto pysyy yllä.

Erilaiset projektit ovat myös kuljettaneet Astaa uralla eteenpäin. Vaikka työnantaja on pysynyt samana, tehtävät ovat vaihtuneet. Myös vastuu on kasvanut sen mukana.

– Nyt olen ollut esimerkiksi projektipäällikkönä jatkokehittämässä Tampereen teknillisen yliopiston tilanvarausjärjestelmää sekä opiskelijarekisterijärjestelmää. Vastuun ohella mielenkiintoisia näistä teki mahdollisuus parantaa yliopiston toimintatapoja. Arvostan sitä, että olen voinut kehittää omaa asiantuntemustani.

// Suunta eteenpäin

Astan heti alussa huomaama potentiaali on konkretisoitunut Leanwaressa vuosien varrella mm. lukuisilla uusilla rekrytoinneilla. Yritys on kasvanut voimakkaasti ja suunta näyttää edelleen eteenpäin.

– Kasvusta huolimatta kaikki ovat edelleen yksilöitä ja työtämme arvostetaan aidosti. Myös työilmapiiri on pysynyt rentona ja iloisena. Kollegoilta saa aina tarvittaessa apua ja asioista on helppo keskustella. Täällä ei tarvitse yksin nyhjöttää.

Entä kenelle suosittelisit Leanwarea uudeksi työpaikaksi?

– Suosittelen mielenkiintoisiin projekteihin haluaville ja niille, jotka ovat kiinnostuneita tarjotuista etenemismahdollisuuksista. Täällä oikeasti kuunnellaan toiveita. Ja tietysti jos haluat hauskaan työpaikkaan, niin kannattaa tulla meille.