Aitoa vuoropuhelua ja ongelmanratkaisua

  • Software Specialist Joni Laaksonen
  • Tietotekniikan diplomi-insinööri, Tampereen teknillinen yliopisto
  • Aloittanut Leanwaressa vuonna 2010
  • Työhistoriassa mm. ohjelmistosuunnittelijana Nokialla
  • Kuvailee Leanwarea sanoilla monipuolinen, asiakaslähtöinen ja ketterä
  • Kertoo työyhteisön olevan sosiaalinen, osaava ja nuorekas
  • Arvostaa työnantajassaan kehitysmahdollisuuksia
  • Nauttii asiakaslähtöisistä projekteista, joissa pääsee ratkomaan ongelmia

Leanware urapolku joni











– Tekninen osaaminen on itsestäänselvyys, mutta täällä edellytetään myös sosiaalisuutta ja oma-aloitteisuutta. Yksinäistä suunnittelutyötä tämä ei ole, vaikka moni niin ajattelisikin, sillä teemme tiivistä yhteistyötä loppukäyttäjien kanssa.

Leanwareen Joni siirtyi Nokialta, jossa yhteistyötä tehtiin aktiivisesti oman tiimin sisällä, mutta kaukana asiakkaista. Myös omiin tehtäviin oli vaikea päästä vaikuttamaan.

– On selvää, että suuressa organisaatiossa päätökset tehdään muualla, kun taas täällä pääsen vaikuttamaan helpommin omiin tehtäviini. Kaikille se ei ole tärkeää, mutta minua se motivoi. Haluan osallistua ja olla mukana tekemässä.

Harbour-liiketoimintayksikössä Joni osallistuu ohjelmistojen suunnittelun ohella ominaisuuksien määrittelyyn ja toteuttamiseen asiakasrajapinnassa.

– Mielenkiintoisinta on se, että emme ainoastaan toteuta annettuja speksejä, vaan mietimme, minkä haasteen edessä asiakas on ja ratkaisemme sen ohjelmistojemme avulla. Tämän ansiosta pääsemme myös keskustelemaan loppukäyttäjien kanssa heidän todellisista tarpeistaan.

// Nopea ja ketterä asiakaspalvelija

Asiakaslähtöisyys kuvaa Jonin mukaan Leanwarea monella tapaa. Siinä missä se motivoi suunnittelijaa itseensä, se on myös Leanwaren kilpailuetu.

– Olemme ketterä yritys osin kokomme puolesta, mutta toisaalta toimintatapamme ansiosta. Siksi pystymme reagoimaan asioihin nopeasti ja palvelemaan asiakasta hyvin lähellä. Vahvasta kasvusta huolimatta toimintatapa on pysynyt Leanwaressa kaiken perustana, eikä siitä ole tingitty.

Jonin mukaan ollaan oikealla tiellä. Jatkossa liiketoimintayksiköihin jakautuminen voi näkyä entistä voimakkaammin, mutta sen hän näkee ennen kaikkea vahvuutena.

Entä kenelle suosittelisit Leanwarea uudeksi työpaikaksi?

– Tänne kannattaa hakeutua töihin, jos on kiinnostunut monipuolisista tehtävistä ja haluaa tehdä muutakin kuin pelkkää koodaamista. Leanwaren kolme yksikköä, IT- Services, Logistics Systems ja Harbour, tarjoaa lukuisia mielenkiintoisia projekteja ja haasteita.