Leanware Oy työnantajana

Leanware Oy on suomalainen logistiikan ja teollisuuden ohjelmistotalo, joka haluaa olla lähellä asiakasta. Suurin osa työntekijöistämme on valmistunut TTY:lta ja keski-ikämme on noin 30 vuotta. Työllistämme tällä hetkellä noin 60 tekniikan huippuammattilaista ja kasvumme jatkuu! Filosofiamme mukaan olemme kiinnostuneita vain parhaista osaajista ja tänäkin vuonna palkkaamme noin 15 henkilöä mm. ohjelmistonkehitykseen ja projektinvetotehtäviin.

Leanware Oy:n menestyksen kulmakivi on ammattitaitoinen, sosiaalinen ja sitoutunut henkilöstö. Kaikki työntekijämme työskentelevät alusta alkaen vakituisessa työsuhteessa ja osa meistä on aloittanut työuransa tekemällä työn ohessa diplomityön.  

Perehdytys

Olemme laatineet systemaattisen henkilöstön perehdytysjärjestelmän. Uudet henkilöt perehdytetään omaan työhönsä, työyhteisöön ja yrityksen toimintaan perehdytysohjelman mukaisesti. Haluamme, että ensimmäisestä työpäivästä lähtien jokainen uusi tulija tuntee kuuluvansa kiinteästi porukkaamme!

Osaamisen kehittäminen

Leanwaressa arvostetaan koulutusta ja työntekijöiden ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä. Koulutustarpeet ja uratoiveet kartoitetaan kehityskeskusteluiden yhteydessä kaksi kertaa vuodessa ja niiden pohjalta laaditaan kehityssuunnitelmat. Sisäiset ja ulkoiset koulutukset, erilaiset teknologia ohjausryhmät, työssä oppiminen ja mentorointi ovat osa menestyksellistä yrityskulttuuriamme. Meillä on mahdollisuus kehittyä moneen suuntaan hyvässä seurassa.

Henkilöstöedut

Tarjoamme henkilöstölle mm. työterveyshuoltoa täydentävän henkilöstön sairaanhoitovakuutuksen, vuosittain maksettavan bonuksen, puhelinedun sekä lounas- ja virikesetelit. Muita henkilöstölle tarjottavia etuja ovat mm. mahdollisuus työnkiertoon, erilaiset tykypäivät ja joustava työaika.

Työhyvinvointi 

Hyvinvoiva henkilöstö, hyvä fiilis ja sosiaalinen yhdessäolo ovat meille asioita, joita haluamme vaalia. Olemme sitä mieltä, että tyytyväisen asiakkaan taustalla on tyytyväinen työntekijä. Työyhteisössämme henkilöstön tyytyväisyyttä kartoitetaan säännöllisin väliajoin henkilöstötyytyväisyys- kyselyillä. Pidämme hedelmäpäiviä, juhlistamme erilaisia saavutuksia ja mm. elokuva- ja peli-illat ovat saavuttaneet suuren suosion.