Uutiset

Leanwaren ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteistyö saa jatkoa

Tampereen teknillinen yliopisto on edelläkävijä tietojärjestelmien käytössä Suomen yliopisto- ja korkeakoulusektorilla. TTY on solminut Leanware Oy:n kanssa hankintasopimuksen, jonka kohteena ovat TTY:n tietojärjestelmien ylläpito- ja kehittämispalvelut. Sopimus on nelivuotinen (2012 - 2016) ja se on jatkoa TTY:n ja Leanwaren pitkälle, jo vuonna 2000 alkaneelle yhteistyölle. Sopimukseen päädyttiin julkisen hankintakilpailutuksen tuloksena.

- TTY on Leanwaren pitkäaikainen ja tärkeä asiakas. Nyt solmittu palvelusopimus syventää yhteistyötämme entisestään ja mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyön järjestelmien, prosessien ja toimintatapojen osalta, kertoo Leanware Oy:n toimitusjohtaja Janne Viinikkala.

- Kehitämme jatkuvasti opiskeluun ja opetukseen liittyviä tietojärjestelmiä ja tavoitteenamme on, että järjestelmät palvelisivat yliopistoyhteisöä parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö Leanwaren asiantuntijoiden kanssa on hedelmällistä, sillä heillä on asenne kohdallaan ja he tuntevat tarpeemme, kuten myös sen, miten kehitystä kannattaa tehdä, jotta tulos vastaisi tavoitteita ja esimerkiksi muutostöistä selvittäisiin tehokkaasti ja vähän käyttäjien toimintaa häiriten. Taitaapa moni Leanwaren asiantuntijoista olla TTY:ltä aikanaan valmistuneitakin, toteaa Tampereen teknillisen yliopiston Opiskelijapalvelun päällikkö Kirsi Lindfors.

Luo kirjanmerkki ja jaa